lauantai 17. elokuuta 2013

Kuulumisia

En ole hetkeen taas ehtinyt postailla, koulu alkoi tiistaina ja muutenkaan ei ole ollut aikaa olla koneella. Muutaman viikon päästä on näyttely ja tajusin juuri että 27 minuuttia sitten vaihtui vuorokausi enkä voi enää ilmoittautua sinne, pitää varmaan jälki-ilmona mennä sitten. Meiltä ei tällä kertaa taida lähteä mukaan kuin Nelli ja Tilda sillä Aapon karva on vielä todella epätasainen kesätukan leikkaamisen takia. Olivialla taas on selässä haavaumia/rupia ilmeisesti liian proteiinipitoisen ruokavalion takia.
Pidän rottia nyt vähäproteiinisemmalla ruokavaliolla ja katsotaan auttaako se, laitoin parina iltana sen selkään aloe vera- geeliä joka on myös selvästi auttanut. Jos iho menee pahemmaksi niin pitää varmaan varulta hakea ulkoloishäätö, mutta todennäköisesti se johtuu ihan vain liiasta proteiinista.
Enää vajaa kuukausi ja meidän rottaneidit täyttää 1v! Ihan hullun nopeasti on mennyt aika, kohta rottaset ovat olleet meillä jo vuoden vaikka tuntuu että ne ovat vieläkin ihan vauvoja, Tilda varsinkin.
Tästä tuli nyt melko tylsä ja kuvaton postaus, mutta oli pakko hieman päivittää meidän kuulumisia.
Tänään vielä myöhemmin tai huomenna aamulla laittelen videota rottahäkin siivoamisesta jonka kuvasin tänään :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti