sunnuntai 14. helmikuuta 2016

Näyttelyuramme multihuipennus

7 vuotta kani- ja jyrsijänäyttelyissä kiertelemistä, ja varmasti reilut parikymmentä näyttelyä.
Vuosia sitten pienenä hamsteri- ja puputyttönä en olisi uskaltanut haaveillakaan tälläisesta menestyksestä, minkä Aapo eilen saavutti.

Pelkästään PPK-sijat olivat ennen aivan tajuton saavutus, BIS oli pelkkä haave.

Viime näyttelyssä, jossa Aapon kanssa olimme (marraskuussa 2013), se sai 96p, oli PPK1, paras seniori, ja BIS3. Ensimmäinen lemmikkini joka pääsi Best In Show:hun.

Se oli niin uskomaton tulos etten olisi parempaa voinut tai halunnut toivoakaan, ja jäätiin hyvillä mielin Aapon kanssa näyttelyeläkkeelle.

Huvin ja kokeilun vuoksi ilmoitin kuitenkin Aapon taas kahden vuoden tauon jälkeen näyttelyyn, ja lähdettiin sinne ihan täysin minkäänlaisia odotuksia menestyksestä.

Iirolla meni niin kuin arvasinkin, se sai arvosanaksi vain "melko hyvä", ja erikoispalkinnon käsiteltävyydestä. Sillä oli karva melko kehnossa kunnossa, niin ei siitä ollut vastusta muille hienoille hamsuille.

Mutta Aapon kohdalla eilisen saavutus tuntui todella uskomattomalta, kun kyse on niin rakkaasta otuksesta, ja koska tuomaritkin ilmeisesti näkivät siinä jotain tarpeeksi hienoa ja erikoista, jotta se päihitti kaikki muut kanit. Joita oli paljon.

Tässä se on, näyttelysaavutus jota parempaa ei lemmikkikanin kanssa voi saada. En vieläkään voi uskoa, että Aapo voitti ensin oman ikäluokkansa (veteraani), sitten kaikki kanit ja BEST IN SHOWN!


 Oon niin ylpeä tästä rakkaasta lemmikistä, ja nyt voidaan todellakin jäädä todella tyytyväisinä eläkkeelle. Ja tämä 6v pappa saa nauttia rauhallisista kotipäivistä ♥


 



7 kommenttia:

  1. Voi juku, suuret onnittelut! Ihan mahtava tulos :D

    www.tottethehavanese.blogspot.fi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hurjasti! ♥ tää oli kyllä jotakin semmosta mistä en ois uskaltanut haaveillakaan :'D

      Poista
  2. Todella upea suoritus veteraanilta, todella paljon onnea! <3 Harmi, kun jouduin lähtemään ennen bissejä, en päässyt hypistelemään Aapoa :D

    VastaaPoista
  3. Mitä tuo PPK tarkoitaa? Onko kani näyttelyissä useitakin eri BISsejä? Kun huomasin, että olit merkannut BIS1.

    Onnea paljon sijoituksista :) Mekin käytiin lauantaina näyttelyissä, ja yllätykseksi saatiin kahdelta fretiltä sijoituksia vetsku poika oli oman luokkansa ensimmäinen ja Koda luokkansa toinen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. PPK on siis paras pet kani, meillä päin järjestetään vain noita kani- ja jyrsijänäyttelyitä, ei pelkkien kanien. Eli PPK voittaja on kanien voittaja, BIS voittaja on kaikkien lajien voittaja :) Ja meillä Aapo vei molemmat sijoitukset. NIIIN ja siis BIS 1 koska ainakin täällä meillä päin näyttelyissä jaetaan useampi BIS-palkinto (jos oikein muistan niin 5?) Selitinköhän nyt hirmu epäselvästi heh.
      Oi teilläkin meni tosi hyvin kyllä! :')

      Poista
    2. Okei hupsista, näköjään täällä ei enää käytetä tuota nimitystä PPK ollenkaan, vaan sijat ovat PET 1-5. Noh, kuitenkin :')

      Poista